perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tämä painajainen ei lopu koskaan

Siis...aloitetaan velkajärjestely ja maksuohjelma, jonka puitteissa lasketaan kertyvän x määrä rahaa. Tuo rahamäärä minun tulee maksaa ennen pitkää joka tapauksessa. Ei enempää. Koska minä en ole pystynyt maksamaan, pankki on nyt maksuohjelman päätyttyä takaajan kimpussa.

Takaaja on eläkeläinen, jolla ei ole (enää) mitään omaisuutta. Osasyynä meikäläinen.

Oma taloudellinen tilanteeni muuttuu koko ajan katastrofaalisemmaksi. Yritystoiminnalla olen ansainnut kolmessa kuukaudessa 1500€. On terveysongelmia, en pysty keskittymään mihinkään. Olen ottanut alivuokralaisen ja myynyt tavaraa kirpparilla. En tietenkään ole oikeutettu työttömyysturvaan (vaikka lain mukaan yritystoiminnan ollessa niin pientä, ettei se ole esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle...). Teen nyt selvitystä tuloista KELA:an, joka voi antaa 'järjestelyaikana' (aikaa saada yritystoiminta kannattavaksi) jotain perusrahaa, jos tuloni eivät ylitä summaa jonka saisin peruspäivärahana.

Olenkin pohtinut sitä, että kuinka alas voi ja täytyy mennä. Niin kauan kun on jotenkin ihmisen oloinen, ei yhteiskunnan tukea helposti saa edes väliaikaisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti