lauantai 13. maaliskuuta 2010
Pari noloa juttua
Tietoisena siitä, että ensi kuussa saan hieman 'ylimääräistä' olen käyttänyt tuota rahaa etukäteen, eli lainannut mm. aikaisemmin mainitsemaa lomailua varten. Kun vuokran maksun aika tuli, puuttuikin pari sataa. En halunnut enää lainata, en edes keksinyt keneltä olisin, joten kysyin vuokraemännältä, että voisinko maksaa seuraavassa kuussa (itse asiassa tämän kuun puolella) kahden kuukauden vuokran. Se onnistuu. Tämän kerran. Tulevaisuudessa on maksettava vuokrasopimuksessa mainittuna päivänä. Olen hyvin kiitollinen, vaikka tuon näkyttävä huomautus ottikin päähän, nyt pärjätään taas seuraavaan palkkapäivään.
Olin tiistaina eräässä tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen oli ruokailu. Olin jo buffettijonossa, ennen kuin tajusin , että se maksaa 20 euroa. Minulla oli vain 10 ja sekin oli budjetoitu loppuviikon ruokaan. Muistin mukamas jotakin, ja livahdin pois kännykkää kaivellen.

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti