Toivorikkaita ajatuksia

Olen lukenut viimeaikoina, kuinka monet velkaantuneet ovat ulkomaille muutettuaan saaneet uuden mahdollisuuden, koska luottotiedottomuus ei seuraa sinne. Ovat vuokranneet asunnon, avanneet pankkitilin, ottaneet vakuutuksia, ja tehneet muita tavalliseen elämään liittyviä asioita. Joten olen alkanut itsekin harkitsemaan ulkomaille muuttoa, selvitellyt asioita ja hakenut paria työpaikkaa.

Kun mainitsin tästä eräälle ystävälleni, hän sanoi: 'Itseään ei pääse pakoon'. Mutta enhän minä itseäni haluakaan paeta, vaan tätä mahdottomuutta ja toivottomuutta! Itse asiassa tykkään itsestäni aika paljon ollakseni tällainen törppö ja hieman ylipainoinen. Viettäisin mieluusti enemmän aikaa ihan vaan itsekseni. Siellä ulkomailla.

Visioin tällaista: saisin työpaikan (ihan mitä vaan työtä jota voin tehdä ja josta saa rahaa) esimerkiksi Ranskasta. Ilmoittaisin velkojille, että heippa, nyt minulla on työpaikka, tehdäänkö joku kohtuullinen suunnitelma? Elelisin siellä normaali(hko)a elämää. Mies menisi omia reittejään, joten voisin jopa suunnitella omaa talouttani. Voi hitsi, alkaa kuulostaa koko ajan paremmalta!

Näihin toivorikkaisiin ideoihin päätän tämän vuoden.  Ihanaa uutta vuotta!

Joka päivä eräpäivä

Marraskuussa perustettiin Velallisten tuki ry. Liityin heti facebookryhmään. Mahtavaa, että joku (Liisa Mariapori ja Hilkka Laikko) nostaa kissan pöydälle.

Minulta on mennyt jotenkin tuo 90-luvun lama ja sen vaikutukset ohi. Itse valmistuin tuolloin ja olin tottunut elämään niukkaa opiskelijaelämää. Tein pikku projekteja siellä täällä, rahan ansaitseminen oli vaikeaa mutta en ymmärtänyt suurempaa kuviota. Nyt olen lukenut, kuinka 90-luvun alussa yrityksiä (ja yksityishenkilöitä) pankkien toimesta tuhottiin, ja mitä inhimillisiä kärsimyksiä siitä seurasi. Olen järkyttynyt.

Tämän päivän vitsaus on pikavippifirmat ja perintäfirmat, Lindorffin ja muut.  Nyt Velallisten tuki ry on ottanut asiakseen (mm.) saattaa perintäfirmat vastuuseen. Hienoa. Minäkin olen kiltististi maksellut, jos olen voinut. Mutta vaikka kuinka maksaa, ei velka pienene! En ole koskaan tieten tahtoen halunnut luistaa velkojeni maksusta, mutta tosiasiassa olen maksanut järkyttäviä summia perintäkuluja, korkoja, huomautusmaksuja, toimeksinantajakuluja ja ties mitä. Mitä jos sillä rahalla olisin maksanut alkuperäistä velkaa alkuperäiselle velkojalle?

Taidanpa laittaa Lindorffille joulukortin, jonka mukana on lasku, joka on eritelty seuraavasti: Kuva tontusta 0€ (hyvää joulua!), käsittelymaksu 125€, vitutusmaksu 322€, toimenpidekustannukset 2,80€. (Eräpäivä HETI tai menee perittäväksi Polvilumpio & CO:lle).

Jaksaa, jaksaa!

Viime aikoina olen ajatellut usein, että milloin 'kaikki tämä' päättyy. En todellakaan ole itsetuhoinen, vaan huomaan vain usein ajattelevani 'seuraavaa vaihetta' elämässäni.

Olen nyt tehnyt kaksi vuotta töitä omassa yrityksessä. Palkkaa olen maksanut muille, mutta itselleni en ole voinut. Joten en ole myöskään pysynyt velkajärjestelyn maksuohjelmassa. Firman tililtä olen maksanut pakolliset menot. Poissa työpaikalta olen koko aikana ollut 21 päivää. (Joka kerta ennen poissaoloa ja sen jälkeen tuplasti töitä).

Nyt on firmankin tili lähes nollilla ja laskuja vino pino. YEL, leasingit, vuokria, vakuutuksia....Kirjanpitäjän mukaan menee ihan hyvin. En kyllä tajua, miten voi paperilla näyttää hyvältä, mutta todellisuus on ihan toista.

Näyttää siltä että 'seuraava vaihe' vain lyykkääntyy eteenpäin. Yrityksen myyminen olisi mahdollista ehkä ensi vuonna. Saisin velat maksettua, mutta sitten olisin taas työtön. Joopa joo.

Lisäsuorituksia

Lindorffilta putkahti laskelma, jossa lukee että minulla on ollut vuosina 2010-2014 niin paljon 'lisääntyneitä tuloja', että pitää maksaa yli 8 tonnia lisäsuorituksia.

Pää räjähtää.

2017

Velkajärjestely loppui, mutta maksettavaa on vielä n. 25 000€ + lisäsuoritukset, mistä tuli selvityspyyntö Colligent-nimiseltä perintäfirmalta. Koska tuloni ovat koko ajan pienentyneet, ei pitäisi mitään lisäsuorituksia tulla, mutta onhan jo Lindorff räknännyt että yli 8000€ pitäisi maksaa.

Keväällä loppui yrittäminen ja parisuhde. Ulosotto vei exältäni velkomat rahat yhteiseltä tiltitämme. Olin ajatellut maksaa sähkölaskun ja vähän muutakin. Nyt ei ole töitä eikä rahaa.

Ilmoittauduin työnhakijaksi. Tosiasiassa en jaksa tehdä työtä enkä paljon muutakaan. Hirvittää.

Hirvittää

'Vaikka maksuohjelma päättyisi, niin velallisen maksuohjelmassa määrätty maksuvelvollisuus säilyy siltä osin kuin sitä ei ole täytetty'. Tällaiseen tietoon törmäsin, kun taas alkoi vaivaamaan asiat ja googlaisin josko nettiin olisi tullut mitään tietoa. (Tieto löytyy täältä. )

Tätä ei velkaneuvoja kertonut. Ei kumpikaan niistä, joiden kanssa olin tekemisissä. Koko ajan korostettiin ajan merkitystä: Maksetaan viisi vuotta kaikki mitä jaksetaan ja se siitä. Ihmettyttää edelleen kuinka vaikeaa voi kommunikointi olla. Tai jospa ajattelivat,  että asia on niin itsestään selvä ettei sitä kannata edes mainita.

Olen siis luullut, että velkajärjestelyni päättyisi vajaan vuoden kuluttua. Ja päättyyhän se, mutta maksuvelvollisuus ei. On toki eri asia maksaa maksuohjelmassa määrätty huomattavasti pienempi summa verrattuna alkuperäiseen. Silti jotenkin tuntuu vähän epäreilulta, ottaen huomioon että koko velkajärjestelyn idea on auttaa velkaantunut henkilö jaloilleen tietyn ajan sisällä (joka nykyään on 3 vuotta).

Nyt yritykseni porskuttaa elinvoimaisesti. Itselleni en ole kuitenkaan vielä voinut nostaa palkkaa kuin juuri sen verran, että saan pakolliset menot hoidettua. Ja niiden jälkeen ei todellakaan jää mitään suojaosuutta. Koko ajan hirvittää, että jollain konstilla ulosotto iskee firmaankin. Siihenkin olotilaan on tottunut. Että koko ajan hirvittää.