maanantai 9. toukokuuta 2016
Hirvittää
'Vaikka maksuohjelma päättyisi, niin velallisen maksuohjelmassa määrätty maksuvelvollisuus säilyy siltä osin kuin sitä ei ole täytetty'. Tällaiseen tietoon törmäsin, kun taas alkoi vaivaamaan asiat ja googlaisin josko nettiin olisi tullut mitään tietoa. (Tieto löytyy täältä. )
Tätä ei velkaneuvoja kertonut. Ei kumpikaan niistä, joiden kanssa olin tekemisissä. Koko ajan korostettiin ajan merkitystä: Maksetaan viisi vuotta kaikki mitä jaksetaan ja se siitä. Ihmettyttää edelleen kuinka vaikeaa voi kommunikointi olla. Tai jospa ajattelivat, että asia on niin itsestään selvä ettei sitä kannata edes mainita.
Olen siis luullut, että velkajärjestelyni päättyisi vajaan vuoden kuluttua. Ja päättyyhän se, mutta maksuvelvollisuus ei. On toki eri asia maksaa maksuohjelmassa määrätty huomattavasti pienempi summa verrattuna alkuperäiseen. Silti jotenkin tuntuu vähän epäreilulta, ottaen huomioon että koko velkajärjestelyn idea on auttaa velkaantunut henkilö jaloilleen tietyn ajan sisällä (joka nykyään on 3 vuotta).
Nyt yritykseni porskuttaa elinvoimaisesti. Itselleni en ole kuitenkaan vielä voinut nostaa palkkaa kuin juuri sen verran, että saan pakolliset menot hoidettua. Ja niiden jälkeen ei todellakaan jää mitään suojaosuutta. Koko ajan hirvittää, että jollain konstilla ulosotto iskee firmaankin. Siihenkin olotilaan on tottunut. Että koko ajan hirvittää.

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt rupesi hirvittämään? Siis mitä tuo tarkoittaa?
VastaaPoistaMeille on myönnetty järjestely ja maksut on verrattain pienet aiempaan. Mitään ei ole koskaan ollut ulosotossa.
Eli siis kun maksuohjelma loppuu niin me maksamme silti vielä jotain jonnekin jatkossakin?
Olen ymmärtänyt asian näin: Maksuohjelma laaditaan perustuen siihen, että tuloista täytyy jäädä tietty suojaosuus ja kaikki loput menee velan maksuun viiden (tai kolmen)vuoden ajan. Näin laskettu kertymä on suoritettava maksuohjelman aikana, ja jos ei pysty, on velvollinen maksamaan ennen pitkää koko summan vaikka velkajärjestely ajallisesti olisi ohi (korkoja ei joudu maksamaan, mikä on positiivista).
VastaaPoistaJos saa yllättäen jostain rahaa, jolla voi maksaa koko summan pois, on velkajärjestely ohi ennen määräaikaa, eikä lisäsuorituksia tarvitse tehdä. (Yksi velkaneuvoja sanoi näin, toiselta sain aivan erilaisen käsityksen.)
Eli jos pysyy kiltisti maksuohjelmassa, ei joudu maksamaan mitään velkajärjestelyyn varatun ajan jälkeen.