lauantai 8. syyskuuta 2018
Kultareuna
On puolitoista vuotta siitä kun velkajärjestely 'päättyi'. Silloin aktivoitui Lindorff hakemaan käräjäoikeudelta vahvistusta lisäsuoriksille. Samaan aikaan laitoin itse vetoomuksen käräjäoikeudelle lisäsuoritusvelvolllisuuden poistamiseksi mm. koska minulla ei ole mitään edellytyksiä maksaa.
Sain sitten päätöksen, että lisäsuoritusvelvollisuus on vahvistettu ja minun tulee maksaa 8500€ + Lindorffin oikeuskulut. En saanut mitään vastausta lähettämääni vetoomukseen.
Lähdin ulkomaille vapaaehtoistyöhön. Ilmoitin asiasta ulosottoon, joka toistaiseksi on jättänyt rauhaan. Jouduin luopumaan asunnostani, koska vuokranantaja ei salli edelleenvuokrausta. Nyt olen palaamassa Suomeen. Minulla ei ole töitä eikä asuntoa, eikä tietenkään luottotietoja, ja velkaa on edelleen n. 30 000€.
Tässä siis tilanne pähkinänkuoressa. On minulla kivaakin ollut. Olen jopa antautunut ajoittain huolettomuuden valtaan ja nukkunut kokonaisia öitä. Olen tavannut mukavia ihmisiä, käynyt uusissa paikoissa, maistanut uusia makuja ja oppinut asioita.
Taivas oli välillä sininen. Nyt se on synkkien pilvien valtaama. Näen kyllä sen synkän pilven kultareunan. Pilvi vaan näyttä niin järjettömän isolta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)