Toivorikkaita ajatuksia

Olen lukenut viimeaikoina, kuinka monet velkaantuneet ovat ulkomaille muutettuaan saaneet uuden mahdollisuuden, koska luottotiedottomuus ei seuraa sinne. Ovat vuokranneet asunnon, avanneet pankkitilin, ottaneet vakuutuksia, ja tehneet muita tavalliseen elämään liittyviä asioita. Joten olen alkanut itsekin harkitsemaan ulkomaille muuttoa, selvitellyt asioita ja hakenut paria työpaikkaa.

Kun mainitsin tästä eräälle ystävälleni, hän sanoi: 'Itseään ei pääse pakoon'. Mutta enhän minä itseäni haluakaan paeta, vaan tätä mahdottomuutta ja toivottomuutta! Itse asiassa tykkään itsestäni aika paljon ollakseni tällainen törppö ja hieman ylipainoinen. Viettäisin mieluusti enemmän aikaa ihan vaan itsekseni. Siellä ulkomailla.

Visioin tällaista: saisin työpaikan (ihan mitä vaan työtä jota voin tehdä ja josta saa rahaa) esimerkiksi Ranskasta. Ilmoittaisin velkojille, että heippa, nyt minulla on työpaikka, tehdäänkö joku kohtuullinen suunnitelma? Elelisin siellä normaali(hko)a elämää. Mies menisi omia reittejään, joten voisin jopa suunnitella omaa talouttani. Voi hitsi, alkaa kuulostaa koko ajan paremmalta!

Näihin toivorikkaisiin ideoihin päätän tämän vuoden.  Ihanaa uutta vuotta!

Joka päivä eräpäivä

Marraskuussa perustettiin Velallisten tuki ry. Liityin heti facebookryhmään. Mahtavaa, että joku (Liisa Mariapori ja Hilkka Laikko) nostaa kissan pöydälle.

Minulta on mennyt jotenkin tuo 90-luvun lama ja sen vaikutukset ohi. Itse valmistuin tuolloin ja olin tottunut elämään niukkaa opiskelijaelämää. Tein pikku projekteja siellä täällä, rahan ansaitseminen oli vaikeaa mutta en ymmärtänyt suurempaa kuviota. Nyt olen lukenut, kuinka 90-luvun alussa yrityksiä (ja yksityishenkilöitä) pankkien toimesta tuhottiin, ja mitä inhimillisiä kärsimyksiä siitä seurasi. Olen järkyttynyt.

Tämän päivän vitsaus on pikavippifirmat ja perintäfirmat, Lindorffin ja muut.  Nyt Velallisten tuki ry on ottanut asiakseen (mm.) saattaa perintäfirmat vastuuseen. Hienoa. Minäkin olen kiltististi maksellut, jos olen voinut. Mutta vaikka kuinka maksaa, ei velka pienene! En ole koskaan tieten tahtoen halunnut luistaa velkojeni maksusta, mutta tosiasiassa olen maksanut järkyttäviä summia perintäkuluja, korkoja, huomautusmaksuja, toimeksinantajakuluja ja ties mitä. Mitä jos sillä rahalla olisin maksanut alkuperäistä velkaa alkuperäiselle velkojalle?

Taidanpa laittaa Lindorffille joulukortin, jonka mukana on lasku, joka on eritelty seuraavasti: Kuva tontusta 0€ (hyvää joulua!), käsittelymaksu 125€, vitutusmaksu 322€, toimenpidekustannukset 2,80€. (Eräpäivä HETI tai menee perittäväksi Polvilumpio & CO:lle).