tiistai 13. lokakuuta 2015

Elämää velkajärjestelystä huolimatta - muutanko otsikkoa?

Blogia aloittaessani painopiste oli velkajärjestelyllä. Nyt se on elämällä.

Kuvittelin, että nyt alkaa tosiaan uusi elämä, elämä velkajärjestelyssä, jonka aikana eläisin niukasti mutta onnellisesti, pikku hiljaa velkaa maksaen kunnes eräänä kauniina päivänä vuonna 2015 (tänä vuonna!) olisin vapaa. Mutta kun elämä ei mene niin kuin kuvittelee...(ks. aikaisemmat päivitykseni). Olenko edes enää velkajärjestelyssä, kun en ole pystynyt maksamaan? En ole hakenut velkajärjestelyn raukeamista, eikä kukaan muukaan. Kuka olisi? Velkojat? Käräjäoikeus?

Miltei kaikki velkajärjestelysaatavat ovat päätyneet ulosottoon. Makselen sinne sitten. Joskus.

Yritys on lähtenyt pyörimään lupaavasti. Mitä nyt viime vuoden lopulla oli kaatua verovelkoihin, mutta siitä selvittiin. Nyt on jo muutaman kuukauden ajan laskut ja verot pystytty maksamaan ajallaan. Yritykselle tuli viesti ulosotosta, että minun palkastani (!!) täytyy pidättää tietty summa. Palkkaa on kyllä muille maksettu, mutta itselle ei. No, pakko on ollut nostaa sen verran rahaa, että saa elämisen maksettua, mutta muuten ei ole tullut kyllä hirveästi juhlittua. Kaikki muut kuin firman kuluihin laitettavat ostot tulkitaan palkaksi, tai jotain....sen onneksi kirjanpitäjä selvittää.

Yrittämisen haittapuoli on se, että tulee raadettua ihan tolkuttomasti ja laiminlyö terveydestä huolehtimisen. Työn jälkeen ei enää jaksa raahautua joogaan tai pyörälenkille. Ei muista syödä koko päivänä, ja sitten illalla mussuttaa homejuustoa näkkärin päällä ja juo puoli pulloa punaviiniä katsellen Downton Abbeyä. Herää yöllä siihen että selkää ja jalkoja särkee ja ottaa varmuuden vuoksi yliannostuksen ibuprofeenia. Miehen olen levottomuudellani ajanut nukkumaan eri huoneeseen, mikä tietysti on omiaan parantamaan parisuhdetta.

Toisaalta pikkuhiljaa helpottaa, kun alkaa olla enemmän rutiinia busineksen pyörittämisessä. Kun ajattelen millaista oli vuosi sitten, niin täytyy sanoa että oli pallo aikalailla hukassa. Olen itse asiassa aika ylpeä siitä, että puolessatoista vuodessa olen vaihtanut kokonaan alaa, ja toiminta on osoittautunut kannattavaksi.  Kaiken lisäksi nyt pukkaisi vähän oman alankin keikkaa!







maanantai 2. helmikuuta 2015

Kahvia ja empatiaa

Ystävä jäi työttömäksi. Ja vielä oikein ikävällä tavalla. Se tavallinen stoori: uusi pomo haluaa omat miehet sisään ja vanhat ulos 'tuotannollistaloudellisista syistä'. Voi että ottaa minuakin päähän ja harmittaa hänen puolestaan. Ensishokista toivuttuaan ystävä on alkanut päivittämään CV:tä ja LinkedIn-profiilia ja bongailemaan työpaikkoja (joita ei tosin juuri ole) ja ideoimaan omia busineksiä. Toivo elää!

Huoli taloudesta tuppaa viemään häneltä yöunet. Yritin lohduttaa, ja luettelin hyviä puolia: saat ansiosidonnaista päivärahaa. Samalla voit keikkailla esim. Eezyn kautta, jos tulee sellainen tilaisuus. Talo on iso ja oma, vaikka velkaa on. Siinähän on kaksi sisäänkäyntiä ja kylppäriä, äkkiäkös keittiön rakentaa, ja puolet talosta voi laittaa vuokralle. Lapset ovat isoja ja pärjäävät. Ja aina voi myydä munuaisen (ja lasten munuaiset!) jenkeille. Kyllä se siitä!

Neuvoin ottamaan heti yhteyttä pankkiin, ja tekemään toistaiseksi uudenlaisen lainanmaksusuunnitelman. Joku oli neuvonut perustamaan toiminimen. Minä sanoin: älä ihmeessä hätiköi, menee työttömyysturva heti.

Paraskin neuvomaan ja lohduttelemaan. Ai mutta taidan ollakin! Usein keskusteluissa huomaan kuinka paljon oikeastaa tiedän asioista liittyen esim. velkaantumiseen, työttömyyteen, työhön ja yrittämiseen.  Ja mitä empatiapuoleen tulee niin täältä pesee. En kyllä ole mikään hyvä sanoilla lohduttaja enkä kova halailijakaan. Juodaan kahvia tai käydään kirpparilla. Siinä tulee sitten ruodittua asioita. Ja naurettua.