Pahinta

Ensimmäinen työpäivä laiskan joululoman jälkeen. Pakkasta seitsemän astetta. Vaikeaa päätää mitä pukisi ylleen, kun on viettänyt kaksi viikkoa joko toppahousuissa (ulkona) tai Nanson trikoisessa kesämekossa (sisällä).

Kaikkein pahinta tässä kaikessa on se, että en viihdy nykyisessä työpaikassani, mutta olen siitä riippuvainen. Tilannetta helpottaa hieman tiimin vaihtaminen, työtehtävätkin muuttuvat jonkin verran, mutta kaiken kaikkiaan alan olla aika kypsä. Työpaikallani ei ole enää mitään annettavaa minulle, eikä minulla sille. Olen katsellut muitakin paikkoja, ja soitellut suoraan yrityksiinkin, mutta tällä hetkellä näyttää joka puolella olevan rekrytointikielto (vaikka töitä olisi!).

Niin, tiedän. Saan olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on vakituinen työ. Mutta kukapa ei haluasi, että elämä olisi vielä parempaa? Jos taloudellinen tilanteeni olisi toisenlainen, ryhtyisin yrittäjäksi. Rahaa ei todennäköisesti käyttööni jäisi yhtään enempää kuin nytkään, ajasta puhumattakaan, mutta olisin 'vapaa'.