lauantai 18. toukokuuta 2013

Neuvosta vaarin



Kävin sitten tapaamassa uutta velkaneuvojaa, joka mm. valotti tuomarien mustavalkoista suhtautumista asioihin. Oikeusprosessin tuloksena on aina kyllä tai ei (velkajärjestely- tai maksuohjelman muutoshakemukselle), eikä mitään siltä väliltä. Ihmisten monimutkainen ja ailahteleva elämä ei tuomareita liikuta, eikä muutoksia aleta noin vain tekemään. Eli hän ei suositellut, että hakisin maksuohjelman muutosta.

Se sijaan velkaneuvoja neuvoi ottamaan yhteyttä velkojiin ja kysymään mikä on pienin summa mihin he suostuisivat. Velkajärjestelypäätöksessä on teksti, jota kuulemma kukaan ei lue. Siinä sanotaan, että velkojan kanssa voidaan sopia myös muunlaisesta maksutavasta kuin mitä ohjelmassa on määritelty.

Olin myös ollut siinä uskossa, että velkajärjestely kestää joka tapauksessa sen viisi vuotta, ja aina kun saa rahaa täytyy se maksaa lisäsuorituksina, mutta nyt kuulin, että jos saan jostain ihmeen kaupalla kasaan koko summan (mikä on laskettu kertyvän maksuohjelmalla), voin maksaa kaiken pois ja se on siinä!  


Minulla on valtava vastenmielisyys kaikkia 'papereita' (paitsi piirustuspapereita ja serviettejä) kohtaan, erityisesti laskut ja velkajärjestelyyn liittyvät asiakirjat saavat minut kananlihalle, ja siksi ne ovat tiukasti mapissa alimmalla hyllyllä. Kotiin mentyäni kuitenkin otin ne esille, ja ryhdyin velkaneuvojan ehdottamaan toimeen.  Otin yhteyttä suurimpaan velkojaan, ja kas kummaa: Myöntyi heti maksun pienentämiseen 250 eurosta 125 euroon kuussa!  Laitoin sähköpostin myös seuraavaksi suurimmalle velkojalle, mutta en vielä ole saanut vastausta. 

Sitten tuli sellainen mieleen, että voisinko maksaa pienimpiä (alle 300€) velkoja pois kokonaan pikkuhuljaa, jolloin puolivuosittain maksettava könttäsummahirviö pienenisi nopeammin, vai onko se nimenomaan näiden velkojien suosimista? Toisaalta maksuohjelmassa on määritelty lopullinen summa, ja jos kaikki saavat lopulta omansa, niin onko siinä ongelma?



3 kommenttia:

  1. Mulla tuli kans mieleen se, että menisikö se muiden velkojien suosimiseksi, joka taas voi pahimmillaan aiheuttaa maksuohjelman raukeamisen?

    Kannattaa muuten nuo velkojien kanssa tehtävät "maksunmuutokset" tehdä aina kirjallisesti sopien ja hyvin huolella. Ettei tule vastaan tilannetta, että joku siellä velkojan päässä keksiikin, ettet ole noudattanut maksuohjelmaa Ja taas vastassa on raukeaminen. Mulle tuli ihan yllätyksenä tämä, että maksuohjelmasta huolimatta velkojien kanssa voi sopia toisin... Eipä ole tullut näissä tämän alan opinnoissa vielä vastaan.

    Tuli myös sellainen mieleen, että jos saat jostakin suuren könttäsumman rahaa, niin siitähän automaattisesti menee 1000 euroa ylittävä osa velkojen maksuun. Mutta tämän varmasti jo tiesitkin :)

    VastaaPoista
  2. Hei.Itse odottelen lopullista velkajärjestelypäätöstä ja tuntuu kestävän...aloituspäätös tuli joulukuussa ja koko prosessi on kestänyt jo yli vuoden. olen vielä terve ja teen työtä jota rakastan mutta tämä prosessi alkaa raastamaan ja nyt kun uomies vie palkasta niin paljon, että juuri saa vuokran maksettua, niin mihinkään muuhun ei jää rahaa!Olen laskenut, että työttömänä selviäisin paremmin, koska olen yksinäinen.Voimia kovasti sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hei.ymmärrän sinua täysin.itse odottelen velkajärjestelyn lopullista päätöstä ja kyllä tää melko raastavaa on! aloituspäätös tuli joulukuussa ja viimeisenkin lapun mitä vaadittiin toimitin huhtikuun alussa. koko prosessi on kestänyt vuoden ja nyt alkaa masennus iskemään. ulosoton jälkeen rahaa jää vuokraan ja elääkin pitäisi...täytyy sanoa, että nyt tietää mitä on elää köyhänä ja miltä tuntuu pikkuhiljaa syrjäytyä! voimia sinulle!

    VastaaPoista