Siis kesällä 2010 olin sairaslomalla, jonka aikana työsuhteeni lopetettiin ilman irtisanomisaikaa. Syy ei liittynyt mitenkään siihen, miksi olin sairaslomalla, vaan johonkin mitä olin tehnyt, mikä on aivan oma kammottava tarinansa. Olin siis yht'äkkiä ilman työtä, ilman oikeutta työttömyysetuuksiin 'itseaiheutetusta' irtisanomisesta johtuen.
Otin tietysti välittömästi yhteyttä velkaneuvojaan, koksa en missään tapauksessa enää pystyisi maksamaa yli tonnia kuussa. Velkaneuvoja neuvoi: 'Koita pitää nyt velkojat rauhallisena, tämähän on vain väliaikainen tilanne, kohta saat varmasti töitä'.
Vähän aikaa olin aivan lamaannuksissa, mutta syyskuussa erityisesti omalle alalleni räätälöidylle kuukauden kurssille, jossa käytiin läpi erilaisia tapoja työllistyä ja yrittäjyyteen liittyviä asioita. Kurssi oli oikeasti kiinnostava, ja antoi potkua mm. oman osaamisen markkinointiin, ja tutustuin siellä kiinnostaviin ihmisiin. Olin optimistinen. Päivitin CV:n ryhdyin metsästämään töitä. 'Kyllähän minunlaiselle osaajalle töitä löytyy!', ajattelin.
Marraskuussa 2010 aloin kuitenkin olla aika heikossa hapessa. Mikään yhteydenotto ei ollut johtanut minkäänlaisiin neuvotteluihin mahdollisesta työstä. Olin ollut heinäkuun alusta ilman tuloja, ja miehen alkuvuodesta ulkomailla tienaamat rahat olivat loppu (ja hän oli taas työttömänä, mutta ei oikeutettu etuuksiin, koska oli ollut ulkomailla). Laskuja vino pino, ja molemmilla pinna kireällä. Positiivisuus oli koetuksella.
Olin tosiaan yrittänyt pitää velkojia rauhallisina, mutta eivät oikein tahtoneet pysyä. Velat alkoivat mennä ulosottoon. Velkaneuvoja kysyi, että olenko hakenut töitä. Sanoin: 'Arvaa vain olenko'. Entä olenko ajatellut, että voisin tehdä vaikka keikkoja, jos ei löydy vakituista työtä? ' Voihan pelihousujen persereikä! Missä todellisuudessa se ihminen elää?', ajattelin.
Menin sosiaalitoimistoon. Se oli elämäni ankein ja nöyryyttävin kokemus. Tuntui, että koko elämiseni kyseenalaistettiin ja pidettiin selvänä että motiivini ovat kaiken kaikkiaan alhaiset ja että olin onnenonkija. 'Anteeksi vaan, että olen vielä ihmisen näköinen ja hajuinen!', ajattelin. Onneksi pian ensimmäisen ja Luojan kiitos viimeisen sossuvisiitin jälkeen liiton lakimies voitti taistelun entistä työnantajaani vastaan, ja sain takautuvasti kolmen kuukauden irtisanomisajan palkan ja myös oikeuden työttömyysetuuksiin.
Nyt alkaa tämä muistelu nostaa adrenaliinia! Palaan asiaan myöhemmin. Ihanaa päivää!
Hienoa, että jaksat taas kirjoittaa! Odotan jatkoa.
VastaaPoistaHelena